sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Joskus

nappaa ja toisinaan ei.. Pääsiäisnäytelmät meni sillai tavallisesti, eh:ta pukkas ja kurittomalle Garolle h. Niinpä tuntui vähän hassulta lähteä läpi tuulen ja tuiskun uusintana punaista suoraa hakemaan.. Mie kun tykkään ryhmiksistä niissä on "vanhanaikaisempi" meininki eikä ihmiset ihan niin Vakavia ja joka asiasta nyppiintyneitä (niin kuin LPR:n järjestäjät olisivat säälle mitään mahtaneet yms.) Niin tuli sitten ilmottauduttua samalle tuomarille peräkkäin.. kun matka on vielä vaivaiselle kohtuullinen.
NO, silloin kun ei mitään oota, niin tulee palkintoja reppu täyteen.. Lotan VSP& sert herkisti mamman mielen, kun muistaa mitä tapahtu samassa paikassa 2 v aikasemmin.. Kovin kakarahan se on kolmesta ikävuodestaan huolimatta, parhaat palat ja palkinnot toivottavasti vielä edessä. Wanttu mummo repäisi "taas" Outokummussa (viimeksi ROP).Tällä kertaa huima BIS_VET 2, tuomari kun katto vaan sivuliikkeet ja nehän mummolla svengaa!
Nitya komppasi hienosti "kaksossiskoaan" olemalla PN3.
Elena-tuomarin arvostelut ovat mahtavaa suomea.. todella yksilöllinen arvostelu joka koiralle. Lisäksi miusta on ihailtavaa, että hän käyttää aikaa siihen, että saa joka koiran "kopeloitua" ja juoksutettua, siitähän myö maksetaan. Eilen olisi muutama kokematon koira poistunut kehästä EVAN kera, jos kyseessä olisi ollut moni konkarituomareista. Näytelmiin kannattaa käydä harjoittelemassa esim. mätsäreissä, joita kesän koittaessa riittää.
Lotta jääpi toivottavasti kohta mammalomalle. Päivän hyvä työkin tuli tänään tehtyä. Lenkkeilin meidän kylätien pyörätiellä Lotan ja Wantun kanssa, ja tytöt "merkkasivat" ( nenällään) kohden uuden ja hienon kännykän ojasta. Onneks ei ollu kastunut. Onnellinen nuorimies sai puhelimensa takaisin..:) Että ei ne koirat vaan pahaa tee..
Minna-Kaisa

maanantai 30. maaliskuuta 2009

kevät

taitaa vihdoin tulla! Tiet ovat täynnä loskaa ja katolta tippuu lumet, jess!
Lotan kilpparikokeiden tulokset tuli tänään.. kuten arvata saattaa, mitään vikaa meidän kengurussa ei siltä saralta löydy.
Armas sulho kävi moikkaamassa viikonloppuna luonnetestituomareita, pisteitä mukavat +157, miinuksella ei yksikään osa-alue.. hyvä Miska! pusuja tytöiltä..
Myö naatittiin ihanasta ilmasta ja joka tyttö pääsi erikseen juoksemaan noin tunnin lenkille ja kivaa oli. Jalat kuittailee kolmen tunnin lenkkeilystä, mutta läskit kiittää.
Torstaina päästään sitten kentälle.
Mamma kävi lauantaina puutarhamessuilla.. ihan tosi.. ei meille silti tule kovin hääviä puutarhaa. Käytin superedullista messukyytiä hyväkseni ja tapasin yhden ystäväni samalla aikaa kun toiset pyörivät messuilla, miulle riitti tunti siinä tungoksessa, kun muut olivat 4 tuntia..
Pääsiäisenä matkaillaan sitten monen muun hovarontin tavoin Lappeeseen..
aurinkoisin terveisin,
Minna-Kaisa

lauantai 21. maaliskuuta 2009

synttärihumua

reilun viikon sissään oli Wanttulaisen lapsukaisilla synttärit, ekaks F-sarjalla 10.3 ja sitte G-sarjalla 19.3. Onnea vielä kerran kaikille. Lotta söi mamman, Vempun ja Vantun kanssa prinsessakakkua päivän kunniaksi.
Tiistaina käytiin ottamassa rokotukset ja verikoe kilpparitestiä varten. Tota viimeksimainittua en eppäile sen enempää kuin tohtorikaan, mutta onpahan faktaa ennen pentujen maailmalle tuloa. Lotta käyttäytyi kuin olis aina käynyt eläintohtorissa, vaikka mamman kanssa reissu oli toinen, eka oli silloin kun otettiin lonkka- ja kyynärkuvat, eli terveenä on oltu. Eläintohtori sanoi, että Lotan pitää olla vanhempi kuin 3v, johon mamma inttämään, että ylihuomenna 3v, kattokee paperista.. tohtori perusteli väitteensä sillä, että Lotta käyttäytyi niin kiltisti, yleensä kaikki alle 3v Hovarontit ovat aika villejä. Koiran täytyy olla rauhallinen tai hyvin koulutettu.. eellämainittua meidän kenguru ei ole eli :) ..
Tänään neito pääsi rekkukerhon (lue Parikkalan Koiraharrastajat) kevätpäiville ottamaan aurinkoa. Lotta oli ihan pihalla, kun mamma yritti veivata näyttelykuvioita, kun eihän se muutenkaan.. tarjottiin istumista, maahanmenoa ja pusuja.. se siitä rauhallisesta.
Kiva oli huomata, että rekkukerhoon on ilmestynyt uusia naamoja ja koiria, nimiä en muista.. jossain vaiheessa muistan koirien nimet, mutta ihmisten.. hah.
Lotta pääsee vajaan kahden viikon päästä kurssille, Vempu tulee mukaan ja treenaa myös, ja Blondiini kattoo arvostelevasti päältä, mutta kun sitä ei raski kotiinkaan jättää, se loukkaantuu ikihyviksi, jos oppimattomat Vintiöt pääsee ja HÄN ei.
Kevät(?) kuulumisin,
Minna-Kaisa

maanantai 23. helmikuuta 2009

Tuusniemellä

tuli käytyä eilen, enpä ole ennen siellä käynytkään, pikkanen paikka, ehdin bongaamaan Teboilin ja ossuuspankin.. Mirkka suoritti kiitettävästi yhdistetyn handleri-autokuskin homman, joten mammalle jäi noi huoltohommat ja kartturointi.. jossa se sentäs on aika hyvä, kiitos a-luokan näkimien. Tuomari Talvitie oli tiukkana, uroksia oli vaan 3, joista 1 sai erin ja oli siten automaattisesti paras uros ja tuli VSP:ksi. narttuja oli 14, joista vain 5 sai erin. Lotan liikkeet eivät päässeet pienessä kehässä hyvin esille ja pitkästä aikaa h tuli että heilahti. Wanttu-mummolla oli draivi päällä ja uran kolmas rop-vet titteli käpälässä.
Onnittelut kaikille erin saaneille.. erityisterkut seurakavereille Paavolle ja Marjalle.. Outokummussa kisataan uusiks.. meidän joukkue vahvistuu ainakin Gerdalla..:)
Nyt pietään kisataukoa, yritetään kouluttaa vintiösiskoksia ja laihtua.. ainakin Wanttu ja mie.
Tosin penkkiurheilu pitänee mamman vielä kuluvan viikon turhankin hyvin sohvan seutuvilla.

lauantai 7. helmikuuta 2009

mölleilemässä

Heips,
sain hölmön päähänpiston ja kävin Veeran kanssa mällitoko-kisassa Savonlinnassa. Harjoittelu on jäänyt vähän liian vähälle, varsinkin hyppäämisen suhteen, kun telineet on talviteloilla ja 2 metrin aita kotona on tarkoitettukin lannistamaan hyppy-yritykset..
Veeraa jännitti ja mammaa tietty kans. Se kamala kehänauha..:( Kunnialla selvisimme kisan läpi ja luoksetulosta saatiin lähes täydet (9) ja luoksepäästävyydestä kans (9,5) se puolikas on ihan mamman vika, remmi oli kuulemma liian tiukalla.. kai jännitys teki tehtävänsä ja pelotti jos Veera sittenkin pyrkii tuomarin syliin.. mitä hän siis ei tehnyt.. kaikkiaan saatiin 82,5 pistettä 120 mahdollisesta ja tultiin toiseksi. Kaveri sai kaks pistettä enempi.. oli muuten hoffityttö kans, onnittelut vielä kerran voittajalle!
Veeran kans pitäis jaksaa kulkea pitkin poikin vieraita treenipaikkoja yms... ainesta mamman kullassa on kuhan kehänauha ei ahistaisi.. nyt nukutaan mamman sängyssä. Jaa sen palkintofrisbeen sai Lotta kun ei Veeraa kiinnosta moinen muovinpala jota ei voi syödä.. mutta reikä piti silti tehdä sano Lotta..
Vanttu katteli aamulla meitä pitkin nenänvartta kun ei päässy mukaan.. se on varmaan sitä mieltä että mitäs sanoin.. olisit vaan turvautunu vanhaan ja viisaaseen.

maanantai 19. tammikuuta 2009

Terveisiä Juvalta

kävimme eilen Wantun ja Lotan kanssa Juvalla ryhmiksessä. Mie tykkäään ryhmiksistä, niissä on jotenkin vanhanaikainen meininki, eikä hirrmuinen kiire kaikenaikaa. Lotta oli eri 3 ja Pn 4, Lotan kolmas Pn sijoitus/ kuus miun kanssa käytyä näyttelyä. Wanttu kisasi itsensä lähes voittoon eli tulos PN 2 & Rop- veteraani. Kiitos vielä kerran kaikille handlereille!!
Mie olen tosi iloinen siitä hyvästä hengestä joka eilenkin oli kehän laidalla! Onnittelut Pirille kasvatteineen.. (postia tulossa:)) ja Miialle Leksan kanssa myös.
Veera oli kotivahtina ja Mirkan viihdytettävänä. Sillai Vempu on tosi ihana koira, kun se lenkkeilee ulkoisesta töhinästä viis veisaten. Yks päivä paikallinen himohiihtäjä hiihti 10 m päästä ainakin 10 kertaa ohi, kun ei siinä pellolla mittään latua oo ja luntakin parin sadan metrin verran. Vempu juoksenteli irrallaan ja kävi aina välillä myös oma-aloitteisesti moikkaamassa mammaa ja taas mentiin, hiihtäjä ei kiinnostanu yhtään, ei ees haukahduksen verran.
Lotta oli varmaan menny tutkimaan hiihtäjän, se on edelleen varsinainen virtapiikki ja ilopilleri.
Lotta harjoittelee tulevaa mammauraa nallejen kanssa.. hyvähän se on harjoitella.
Pentusille riittää hoitajia, sillä ihan varmasti Wanttu haluaa hoitaa myös ja Vempu leikittää lapsia!
Wantulla on nyt tasan 20 pokaalia, jos olis huushollissa enempi tilaa, niin pitäis rouvalle vissiin hommata oma palkintokaappi..
Minna-Kaisa

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Uusi vuosi

vaihtui ja uudet kujeet tiedossa. Pyhät meni sukkelaan maatessa ja syödessä. Ilotulituksista ei ollut harmia, meillä päin ihmiset ei heittele koirien tms. jalkoihin raketteja vaan taivaalle. Vanttu on paras, se kattelee pää kallellaan raketteja ja vertailee mikä olisi kaunein.. tytär Kotkassa on samaa maata.. eläköön blondius!
Lotan "senssipaperi" lähti tänään Tapsalle. Mamma kun ei taho jättää asioiden hoitoa viime tippaan.
Tällä hetkellä on kunnon pakkaset kun tytöt nostelee käpäliä lenkillä.
Menestyksekästä uutta vuotta teille kaikille!
Minna-Kaisa