perjantai 28. maaliskuuta 2014

apuva rakkaat lukijat

tätähän tämä kasvattaminen on, vuoroin iloa ja vuoroin surua. Vissiin mennyt liian pitkään hyvin. Omat koirani voivat hyvin ja oma kunto, noh eipä tarinoida siitä sen enempää.. sillä apuanne tarvitsee suloinen Indira-neito, jolle pitäisi löytää uusi hyvä koti. Omistaja on kovin allapäin kun joutuu luopumaan rakkaasta lemmikistä, mutta perheen uusin tulokas on koiralle kovin allerginen, jtn luonnollisesti lapsen terveys menee muun edelle. Indira eli Tiara on melkein neljävuotias kiltti blondityttö, josta kuvia alempana. Tiaralla on terveet lonkat ja kyynärät, rakastaa lapsia ja pitkiä lenkkejä. Toisista nartuista ei ole kovin innostunut, jtn pitäisi olla joko ainoa koira tai uroksen kaveri. Mulla kun on tupa täynnä emäntiä, niin järki sanoo ettei "aikuinen nainen" mahdu laumaan vaikka kuinka haluaisin. Koira on ollut "evakossa" omistajan äidin luona, ja saalistanut muutaman kilon siinä sivussa, ahneesta suvusta kun on kotoisin. Kuvan perusteella sanoisin, että mahiksia myös näyttelyssä saattaisi olla, vaan tärkeintä olisi löytää hyvä koti lopuksi ikää. Otapa siis minuun yhteyttä jos kotonasi olisi paikka tälle ihanalle tytölle! Minna-Kaisa

Ei kommentteja: