maanantai 14. kesäkuuta 2010

Sadekelin aatoksia


kolme päivää on satanut enempi ja vähempi, yäk.. mun loma on kohta lopussa, joten eiköhän kelit parane..
Onni kävi äsken pesulla, nyt se muistuttaa vielä enemmän lelukoiraa.. Isabellakin olis vissiin tahtonu, jos sitten viikonloppuna.. Isabellalla ei edelleenkään ole uutta kotia. Kaikessa ystävyydessä haluan valistaa blogini lukioita aiheesta sijoitus.. Sen tarkoituksena (ainakin minulla) on sijoittaa lupaava koira, jolla toivottavasti noin kolme vuoden päästä on omat pennut. Niinpä sijoituskoiran kanssa pitää kulkea näytelmissä jne. Eräs soittaja oli mieltänyt "aktiivisen kodin" siten, että riittää, jos on aktiivinen ihan kotona vaan.

Ymmärrän kyllä, että tässä taloustilanteessa tulee houkutus ajatella saavansa hyvän koiran halvalla.. semmoista vaan ei oo..
Noutajapuolelta voin kertoa yhden esimerkin. Kaverini (nuori ja silloin vähävarainen opiskelija) osti noutajan pennun 600 eurolla ilman papereita, Hän ei piittaa näyttelyistä ja ajatteli säästää 300 euroa, jotka paperillinen pentu olisi maksanut enemmän. Kaverini hoiti (hoitaa) koiransa hyvin, lenkkeili ahkerasti pitkin peltoja ja metsiä, joita meillä täällä maalla riittää.. kun koira oli vuoden vanha, se alkoi ontumaan.. no, tohtoriinhan sitä piti mennä. Lonkka oli niin "sökö" että se piti leikata.. se siitä säästöstä. Onneksi kaverini kävi asiansa osaavalla eläinlääkärillä eikä "lehmälääkärillä" - leikkaus auttoi ja koira voi hyvin. Jatkossa kaverini aikoo ostaa paperillisen koiran, Siperia opettaa.

Onni ja Isabella yllättivät mamman tänään iloisesti, ei yhtään pissiä peitoilla. Mamma ja 13 v vanha pesukone kiittävät:) Sisäsiisteys kaikkinensa on edennyt aika hyvin, aamulla pienet kävivät vauhdilla "pyllistämässä" ja eikun sisälle kastumasta.

Toivottavasti aurinko paistaa pian meille kaikille:)
Minna-Kaisa

Ei kommentteja: