voi

surua suurta:( On jäänyt tämä kirjoittelu väliin koko kesältä, kerron joku toinen kerta sen minkä vielä muistan.. Tupa on niiin hiljainen, viimeksi olen ollut tässä tilanteessa vuonna 1990 eli kotona vain yksi koira. Vempun kanssa käytiin Terviksen jälkeen eläinlääkärissä..siihen asti kesä oli ollu aikas kylmä ja silti Vempua läähätytti. Asennoiduin asiaan väärin, aattelin että vanhalla on sydämessä joku pikkuvika eiku oikiset lääkkeet ja takas baanalle.. vaan ei se mennyt niin. Röntgenkuvia otettiin, eikä mamman rakasta tarvinnut rauhoittaa, siihen riitti että puki lyijyliivit päälle. Tulos oli kamala, Vempulla on keuhkosyöpä eikä sille mitään voi. Elo ja syyskuu meni vielä lämmöstä huolimatta hyvin. Vempu jaksoi vielä käydä rakastamillaan kaverikoirakeikoilla. Lokakuussa reissasin noin 2 viikkoa. Kun en nähnyt joka päivä niin eron huomasi helpommin. Marraskuun puolella alkoi olla jo vaikeata. Niimpä oli viimeisen päätöksen paikka. Ei se ole helppoa koskaan, mutta olen päättänyt jo kauan sitten, etten anna koirieni kärsiä minun takiani.Viimeiseen asti Vempu jaksoi heiluttaa häntäänsä kaikille vastaantulijoille. Toista Vempua ei ole eikä tule. Kiitos Inkulle ihanasta ystävästä! Ohessa Mirkan ottama hieno 10v kuva. Minna-Kaisa